Sannamari Sala Isosti pienten puolella

Ettei menisi lapsi pesuveden mukana

  • -Eihän tehdä ihan pöllöä varhaiskasvatuslakia, toivoo tämä pöllö.
    -Eihän tehdä ihan pöllöä varhaiskasvatuslakia, toivoo tämä pöllö.

Keskustelu varhaiskasvatuslaista hiljeni kuin seinään, kun lakiesitys ei mennyt läpi, vaan siirtyi (onneksi!) seuraavalle eduskuntakaudelle. Juuri nyt nimeomaan pitää puhua varhaiskasvatuslaista! Keväällä valittava uusi eduskunta ja hallitus ovat ratkaisevassa asemassa. Kannattaa siis seurata, mitä ehdokkaat ovat asiasta mieltä.

Olen itse ammatiltani lastentarhanopettaja. Ihan sen vanhan systeemin eli lastentarhanopettajaopiston tuotos. Tosin olen myöhemmin hankkinut yliopisto-opintojakin nimenomaan varhaiskasvatuksesta ja erityiskasvatuksesta. Lastentarhanopettajan työtä olen tehnyt pitkään, välillä myös esimiehenä. Lisäksi olen päättäjän ominaisuudessa ollut tekemässä kunnallisia päätöksiä päivähoidon ja varhaiskasvatuksen osalta. Olen onnekseni saanut asiantuntijuuttani sekä käyttää että kehittää monella saralla. Se on vain vahvistanut käsityksiäni subjektiivisen oikeuden tärkeydestä.

Suomalainen varhaiskasvatus on perusopetuksen lisäksi yksi parhaita "vientiartikkeleitamme". Moniammatillinen henkilöstö takaa sekä hoidon että pedagogiikan. Meidän päivähoitoa ja varhaiskasvatusta ihastellaan ja hämmästellään maailmalla. Osaammeko olla siitä ylpeitä?

Varhaiskasvatuskeskustelussa on lähdetty syyttämään sekä vanhempia että varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja päättäjiä siitä, että vanhemmat toisaalta "luovuttavat" kasvatusvastuun päiväkodille ja päiväkoti "ottaa" kasvatusvastuun vanhemmilta pois. Taas kerran puhutaan aikuisten asioista, ei lapsen asioista. Tämän lisäksi koko päivähoitokeskustelu pyöri ammattinimikkeiden ympärillä, ilmeisesti tarkoituksellisesti saada henkilöstö ja koulutustahot toisiaan vastaan.

Arvostan suomalaista ammattiyhdistysliikettä. Tämän lakiuudistuksen kohdalla mielestäni ay-liike käytti ääntään reilusti, mutta väärässä paikassa. On oikein ja hyvä, että pidetään työtekijän oikeuksista kiinni ja yritetään jopa parantaa asemaa. Tämän lain kohdalla mielestäni on kuitenkin keskiössä lapsi ja lapsen oikeudet. Työjaosta, tehtävänimikkeistä, tuntimääristä ja muista työntekijän oikeuksiin liittyvistä asioista pitää puhua työmarkkinapöydässä ja kvtes:iä väännettäessä. Toki itse varhaiskasvatuslaissakin näitä asioita on huomioitava, mutta ne eivät voi olla pääosassa. Lisäksi katsoisin, että moni näistä työaikaan ja vastuualueisiin liittyvistä asioista on työjohdollisia asioita, jotka voidaan jo nyt tehdä, ilman lakimuutostakin, mikäli vain kunnissa päivähoidosta ja varhaiskasvatuksesta vastaavat esimiehet ja päälliköt tarttuvat toimeen. 

Kuultiinko lakiuudistusta valmisteltaessa varhaiskasvatuksen osaajia, asiantuntijoita ja tutkijoita juurikaan? itselleni jäi sellainenkuva, että eipä juuri kuultu. Saatika heitä, jotka ovat käytännön asiantuntijoita eli lapsia! Lapsivaikutuksia ei tutkittu ollenkaan eikä lapsen ääni kuulunut mitenkään.

Mielestäni lapsella pitää olla subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen. Se, että onko varhaiskasvatus kokopäivähoitoa onki sitten pohdinnan paikka. Tässä laikiuudistuksessa kun ei mitenkään avattu käsitteitä varhaiskasvatus ja päivähoito. Ne ovat kaksi eri asiaa. Varhaiskasvatus on pedagogiikkaa, josta minun mielestäni vastaavat pedgogisen koulutuksen saaneet lastentarhanopettajat. Päivähoidossa taas on kyse enemmän hoidollisesta työstä kuin suunnitelmallisesta varhaiskasvatuksesta. Nämä kaksi asiaa kohtaavat ja nivoutuvat toisiinsa päiväkodissa. Perhepäivähoito on vielä erikseen. Senkin käsitteen avaamista lakiuudistuksessa kaivataan. Mikä on perhepäivähoidon asema varhaiskasvatuksessa?

Toimin lastentarhanopettajana Oulussa. Meillä on osattu vastata kysyntään. Kaikki perheet eivät halua tai tarvitse kokopäiväpaikkaa, joten Oulussa tarjotaan myös pikkukoulua ja taaperokerhoa. Tuolloin lapsi voi osallistua lastentarhanopettajan vetämään varhaiskasvatukseen muutaman kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan. Toiminta on maksutonta. Tälle toiminnalle on kysyntää enemmänkin. Varhaiskasvatuksessa on oltava erilaisia vaihtoehtoja perheille ja etenkin lapsille. 

Lapsen kasvu ja kehitys edellyttää sosiaalistumista ja ikätovereiden kanssa leikkimistä. Lapsi oppii leikkimällä. Lapsi tarvitsee toisia lapsia peilikseen, kehittyäkseen ja oppiakseen. Lasten leikki on kuin pienoisyhteiskunta. Lapsi tarvitsee myös aikuista leikkiin. Aikuinen mahdollistaa lapselle turvallisen ja pedagogisen leikkiympäristön. Lapsi tarvitsee myös aikuisen turvaa ja syliä, kun leikki ei menekään ihan putkeen.  (Olisipa aikuisillakin työpaikalla syli johon mennä möllöttämään kun hommat ei mene putkeen!) Varhaiskasvatusta tarvitaan ja lapsella tulee olla siihen oikeus. Se ei sulje pois lapsen oikeutta vanhempiinsa ja kotona tapahtuvaan hoitoon. 

Minusta on äärimmäisen hienoa, että meillä on kaikki lapset tasa-arvoisessa asemassa varhaiskasvatuksen suhteen. Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen on paras sijoitus Suomen tulevaisuuteen. Jatkossa käytäköön keskustelua nimenomaan lapsi keskiössä. Ettei menisi lapsi pesuveden mukana!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän tarjalund kuva
Tarja Lund

Hyvä Sannamari

Vanhempien kasvava avuttomuus suhteessa omiin lapsiin sekä kasvatusvastuun luisuminen päiväkodeille ( josta ruohonjuuritasolla varsin yleisesti ollaan huolissaan ja josta myös tutkimusta ) ovat todellisia ilmiöitä joiden vähättely ei palvele ketään, vähiten lasta. Kun vanhemmille tarjotaan rajatonta päivähoitopalvelua samalla kun toimiva kasvatuskumppanuus harvoin toteutuu, yksinkertaisesti siitä syystä ettei tähän ole rakenteita eikä resursseja riittävästi, ei ole mitenkään haettua että lapsi-vanhempisuhde tästä kärsii. On varsin ymmärrettävää myös että vanhempien on tällöin vaikeata säilyttää elävä tuntuma lapsen arkeen ja kehitykseen joka taas vuorostaan on omiaan häiritsemään vanhemman kehitystä vanhempana.
On myös suuri väärinkäsitys jos uskotaan että alle kouluiäisen kasvatuksesta puhuttaessa olisi erillisiä lapsen ja vanhempien asioita,tällöin on aina kyse yhteisistä asioista.

Myös minua, kuten varmasti monia muitakin on ihmetyttänyt ettei lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen asiantuntioita ole riittävästi kuultu varhaiskasvatuslakia laadittaessa. Jos yhteiskunta tarjoaa vanhemmille palvelua joka kantaa näinkin laajan vastuun lasten hyvinvoinnista ja kehityksestä, luulisi että juuri lasta koskeva tutkimus ja asiantuntemus sekä pedagoginen että kehityspsykologinen muodostaisi ytimen jonka ympärille laki rakennettaisiin. Eivätkä lapset ole päivähoidon tai oman kehityksensä asiantuntijoita kyllä vastuun riittävän laadukkaan päivähoidon rakentamisesta voi vain kantaa alan asiantuntijat.

Suomen päiväkotihoidon erinomaisuuden liputtamisesta ei myöskään ole paljoakaan hyötyä kun olemme tilateessa jossa tiedämme että käytännön työn tasolla on suuria ongelmia ja haasteita jotka eivät sillä häviä että suljemme silmämme ja keskitymme kauniin ulkokuoren ihailemiseen. Näistä haasteista on myös Unicefin Lasten oikeuksien komitea Suomea raportissaan muistuttanut.

Toimituksen poiminnat